Finnpark Parkisto Oy
Tampereen maanalaisen keskustan rakentaja.
Tampereen kaupunki ja Finnpark Oy ovat perustaneet Finnpark Parkisto Oy nimisen yhteisyrityksen. Yrityksen tehtävänä on rakentaa maanalaisia ja maanpäällisiä pysäköintikohteita, jotka eivät muutoin markkinaehtoisesti toteutuisi. Pysäköinnin vieminen maan alle tukee kaupungin ’Viiden tähden keskustan’ –kehitysohjelman hankkeita. Finnpark Parkisto Oy on julkinen hankintayksikkö, jolloin kaupunki voi antaa sille lainan takauksia tai pääomittaa sen toimintaa. Finnpark Parkisto on yksi Finnpark-konsernin tytäryhtiöistä, konsernin pitkä kokemus ja henkilöstön osaaminen pysäköinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa saadaan hyödynnettyä Parkiston hankkeissa.
Finnpark Parkisto oy:n toimitusjohtajana toimii Antti Marttila.
18.9.2024
Tampereen kaupunginhallitus ja valtuusto ovat hyväksyneet yhteishankinnan toteutussopimuksen sekä kaupungin kustannusosuuden kokonaishankkeesta. Päätös antaa mahdollisuuden käynnistää hankkeen jatkosuunnittelu ja kilpailutus. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Viinikan maanalainen ajoyhteys kaupungin toimesta. Kaupungin osuus rajoittuu Åkerlundinkadun alle rakennettavaan liikenneympyrään, jonka jälkeen itse P-Hämpin laajennusosan rakentaminen on Finnpark Parkisto Oy.n vastuulla. Tämän hetken suunnitelman mukaan P-Hämpin laajennusosaan tulee noin 500 autopaikkaa.