Lauantaina 5.10. Tampere Juoksee -tapahtuma valtaa keskustan kadut. Juoksijat starttaavat klo 13 Keskustorilta ja lähdön aikaan kulku P-Frenckelliin ja pois sieltä saattaa olla hetkellisesti estynyt.

Rakkaudesta kaupunkikeskuksiin

Tuemme kaupunkikeskustojen kehittymistä, liiketoiminnan kasvua ja sujuvaa liikkumista kestävillä pysäköinnin ratkaisuilla ja monipuolisilla toimitiloilla.

Finnparkin historia

Millainen on liikkuvien ihmisten toimiva kaupunki?

Suunnittelemme ja tuotamme älykkäitä, liikkumista helpottavia pysäköinnin palveluja ja tarjoamme toimitiloja pysäköinnin ja liike-elämän tarpeisiin.
Tarkoituksenmukaiset tilat ja palvelut tekevät ihmisten liikkumisen ja toimimisen sujuvaksi erilaisissa ja erikokoisissa kaupunkikeskuksissa. Ne myös omalta osaltaan mahdollistavat kaupunkien ja kaupunkiliikenteen kestävän kehittämisen.

Toimivassa kaupungissa ihmiset liikkuvat ja pysäköivät ajoneuvonsa itseään ja luontoa kuormittamatta; ei stressiä asioiden hoitamisesta arjen kiireessä, eikä huonoa omatuntoa turhasta ajelusta. Tutustu lisää vastuullisuuteemme.

Pysäköintipaikkojen omistajille tuotamme palveluita laitetoimituksista kokonaisvaltaiseen pysäköinnin hallintaan. Vuorokauden ympäri, jokaisena viikonpäivänä auki olevasta valvomostamme operoimme pysäköintikohteita läpi Suomen.
Moovy on kehittämämme ketterä palvelukokonaisuus ja mobiilisovellus sekä kuluttaja- että yrittäjäasiakkaille erilaisiin pysäköinnin tarpeisiin.

Konsernirakenne, missio ja visio

Finnpark on suomalainen konserni, joka harjoittaa pysäköinti- ja kiinteistöliiketoimintaa emoyhtiön kokonaan tai osaksi omistamiensa tytäryhtiöiden kautta. Keväällä 2022 konsernissa toteutettiin rakennejärjestely, jonka seurauksena pysäköintiliiketoiminta ja kiinteistöliiketoiminta eriytettiin omiksi yhtiöikseen Finnpark-konserniin ja suorat kiinteistöomistukset yhtiöitettiin kiinteistöyhtiöiksi. Järjestelyn tavoitteena on mm. konsernin liiketoiminta-alueiden ohjaamisen ja mittaamisen helpottaminen. Vuoden 2024 alussa pysäköintiliiketoiminta jaettiin Finnpark Pysäköinti Oy:ksi ja Moovy Oy:ksi. Finnpark-konsernin omistaa Tampereen kaupunki.

Tampereen kaupunki ja Finnpark Oy ovat perustaneet toukokuussa 2024 Finnpark Parkisto -nimisen yhteisyrityksen. Yrityksen tehtävänä on rakentaa maanalaisia pysäköintirakennushankkeita, jotka eivät markkinaehtoisesti välttämättä toteutuisi. Pysäköinnin vieminen maan alle tukee kaupungin keskustan kehityshankkeita. Finnpark Parkisto on julkinen hankintayksikkö ja se on yksi Finnpark-konsernin tytäryhtiöistä. Konsernin pitkä kokemus ja henkilöstön osaaminen pysäköinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa saadaan hyödynnettyä Parkiston hankkeissa.

Olemme asiakkaillemme sujuvan urbaanin elämän mahdollistaja. Toteutamme Tampereen kaupungin ”Viiden tähden keskusta” -strategiaa ja kehitämme Tamperetta pohjoismaiden parhaaksi ja houkuttelevimmaksi suurkaupungiksi. Visiomme on olla halutuin pysäköintipalvelujen tuottaja koko Suomessa.

Arvot

Yhdessä: ”Meillä on vilpitön halu onnistua yhdessä.”
Meillä tehdään töitä hyvällä asenteella, käymme vilkasta keskustelua ja otamme vastuuta tekemisestämme. Juhlimme onnistumisia yhdessä hyvällä porukalla. Meillä on helppo lähestyä jokaista ja matala kynnys avun pyytämiseen.

Rohkeasti: ”Uudistamme rohkeasti ja luomme uutta.”
Kehitämme toimintaamme päivittäin asiakaskokemuksen parantamiseksi. Innovoimme rohkeasti uusia palveluita asiakkaillemme ja kehitämme osaamistamme johdonmukaisesti.

Vastuullisesti: ”Teemme aitoja arjen tekoja vastuullisesti.”
Teemme päätöksiä huomioiden ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen vastuullisuuden. Ekokompassi-järjestelmä ohjaa yhtiön arjen tekemistä. Kehitämme kestäviä liikkumisen palveluita ja teemme ekologisia valintoja kiinteistöissämme. Luomme toimivia kaupunkeja eri liikkumismuotoja käyttäville.

Avainluvut

100 %

Kotimainen

Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkkitoimikunta on myöntänyt Finnparkille oikeuden käyttää Avainlippua merkiksi suomalaisesta työstä.

1970

Perustettu

1970 Tampereen Pysäköintitalo Oy perustettiin kaupungin toimesta. 2009 yhtiön viralliseksi toiminimeksi tuli Finnpark Oy.

> 30

Operointikohdetta

Finnparkin valvomosta operoidaan pysäköintilaitoksia ympäri Suomen.

> 20 000

Pysäköintipaikkaa

Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä, Kangasala, Kemi, Kokkola, Rovaniemi, Seinäjoki…

24,8 m€

Liikevaihto

Päätoimialueena pysäköinti ja kiinteistöliiketoiminta.

76

Henkilöstö

Henkilöstöä mm. kiinteistönhuollossa, myynnissä, taloushallinnossa ja asiakaspalvelussa.