Lauantaina 5.10. Tampere Juoksee -tapahtuma valtaa keskustan kadut. Juoksijat starttaavat klo 13 Keskustorilta ja lähdön aikaan kulku P-Frenckelliin ja pois sieltä saattaa olla hetkellisesti estynyt.

/ Kadonnut puomi ja outo sarjakakkaaja:

Kadonnut puomi ja outo sarjakakkaaja:

Kadonnut puomi ja outo sarjakakkaaja: pysäköintipalvelun asiakaspalvelussa selvitetään ongelma kuin ongelma

Älykkäitä pysäköintiratkaisuja kehittävän pysäköintioperaattorin Finnparkin asiakasneuvoja Anna Airasmaa tuntee suomalaisen pysäköinnin arjen. Hänellä tulee kohta täyteen 12 vuotta töitä Finnparkin asiakaspalvelussa, jossa ratkaistaan kaikki mahdolliset haasteet, joita autoilijoilla voi olla Finnparkin operoimissa pysäköintihalleissa tai sen digitaalisen Moovy-palvelun käytössä.

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi matkahuoli vähemmän.

Alkuperäinen pirkanmaalainen ja Tampereella 20 vuotta asunut Airasmaa ei ehtinyt nähnyt aikaa, jolloin henkilökassoja oli paikan päällä istumassa ja rahastamassa pysäköinnistä. Hänen aikanaan asiakkaat ovat ottaneet yhteyttä puhelimitse, käymällä Finnparkin toimistolla tai sähköpostitse.

Taannoin tehdyssä Moovy-käyttäjien kyselytutkimuksessa osoittautui, että muutenkin erinomaisten tulosten kärjessä oli nimenomaan asiakaspalvelu, joka korostaa henkilökohtaista otetta. Alla olevat ongelmat ovat osa elämää, ja ajoittaisista pulmista on aina selvitty asiantuntevan asiakaspalvelun kautta.

Mikä on pysäköinnissä muuttunut 12 vuoden takaa – ja mikä taas ei

”Oikeastaan melkein kaikki on muuttunut”, Anna Airasmaa tiivistää kehityksen reilun vuosikymmenen ajalta.

Pysäköinnin hallinnoinnissa ja valvonnassa käytettävät ohjelmistot ovat toki ehtineet vaihtua, mutta myös ongelmat ovat erilaisia.

”Vanhassa maailmassa oli ihan tällaisia mekaanisia vikoja: pahvilipukkeita tai seteleitä ja kolikoita jäi jumiin automaatteihin”, Airasmaa kertoo.

Nykyään ongelmia ovat esimerkiksi se, että pankkikortin RFID-tunnistukseen perustuva lähimaksuominaisuus ei toimi tai automaattinen kameratunnistus ei poikkeuksellisesti pysty lukemaan rekisteritunnusta.

Viime vuosien kehitys on tuonut autoilijoiden käyttöön digitaalisen Moovy-pysäköintisovelluksen.

Tällainen on Moovy: Lue tästä pysäköintisovelluksen ominaisuuksista. https://moovy.fi/tuki/

”Kaikkihan on mennyt sinne sähköiseen maailmaan, jolloin asiakkaat hallitsevat enemmän itse pysäköintiään”, Airasmaa sanoo.

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut 12 vuodessa. Koska perinteiset pysäköintilaputkin ovat monessa hallissa vielä käytössä, niillä on tapana välillä hukkua. Niitä menee vahingossa roskiin tai putoaa taskusta tai lippusta ei löydy laukun sivutaskusta. Pahvilippujen magneettiraita saattaa myös välillä vioittua.

Tämä ilmiö on pikku hiljaa poistumassa, kun Moovyn kaltaiset digitaaliset palvelut valtaavat pysäköintialan.

Kovin usein ei käy, että asiakas ei muistaisi lainkaan, mihin hänen autonsa on pysäköity. Näinkin saattaa välillä käydä, mikä on varsin inhimillistä, kun halleja ja kerroksia riittää. Tällöin kannattaa ensiksi ottaa yhteyttä Finnparkin asiakaspalveluun eikä tehdä rikosilmoitusta, kuten joskus on tapahtunut. Automaattisen rekisteritunnistuksen perusteella oikea halli ainakin löytyy ja ammattimaisten asiakaspalvelijoiden avulla oikea paikkakin.

Uudemmissa halleissa, kuten Helsingin Triplassa ja Tampereella Ratinan kauppakeskuksessa on jo Löydä autosi -palvelu, jolloin autoilija voi automaatilta rekisteritunnuksensa perusteella nähdä tarkalleen, missä auto sijaitsee.

Sarjakakkaajan mysteeri

99,99 prosenttia pysäköijistä käyttäytyy halleissa täysin asiallisesti, mutta toki asiakaspalvelussa törmätään välillä eksoottisempiinkin tapauksiin.

Takavuosikymmeninä on esimerkiksi Koskikeskuksen pysäköintihallissa autoilija yrittänyt ajaa autojen sisäänajorampin sijaan vieressä olleita jalankulkuportaita pitkin halliin. Yksityiskohdat ovat unohtuneet armeliaasti, mutta sisäänajo tuskin onnistui.

Eräässä pysäköintihallissa taas huomattiin maanantai-aamuna, että yksi puomeista oli kadonnut kokonaan. Kameravalvonnasta paljastui, että viikonloppuna aamuyöllä oli muuan tuntematon henkilö päättänyt istuskella ja ratsastaa puomilla sillä seurauksella, että puomi napsahti poikki. Tästä ei yön kulkija hätääntynyt vaan poistui puomin kanssa paikalta. Puomin olinpaikka on tuntematon.

Viime kesänä taas alkoi tippua palautetta P-Tampere-talon suunnalta. Epäilys oli, että joku kansalainen oli käynyt pysäköintihallissa tekemässä useampana päivänä peräkkäin täsmälleen samassa paikassa ns. isomman tarpeensa autojen sisääntuloväylälle. Ihmiset olivat ymmärrettävästi ärtyneitä, kun autoihin tuli likaa ja kengätkin saattoivat sotkeentua.

Kameravalvonnan tallenteiden parissa tehdyn mittavan salapoliisityön jälkeen syyllinen paljastui. Pulu se oli.

Tarinan todenperäisyyttä epäilevät voivat tarkistaa asian Facebookissakin tällöin julkaistulta videolta.

https://www.facebook.com/593977304011273/videos/642616506212171/

Lataa Moovy App Storesta tai Google Playsta, ja sinulla on yksi matkahuoli vähemmän.