Pysäköinnin historian havinaa – meetvurstipaketilla parkkiaikaa

”Sullahan on hyvä homma, kun pääset rahan kanssa pelaamaan.”

Pasi Laine, 54, hymähtelee muistellessaan, millaisia kommentteja saattoi kuulla, kun hän takavuosikymmeninä imuroi kolikoita parkkimittarien uumenista.

Laine on syntyperäinen ja nykyinen tamperelainen, joka välillä käväisi 15 vuoden ajan asumassa Lempäälän Sääksjärvellä. Pysäköintihommia hän on painanut kolmisenkymmentä vuotta.

Laine työskenteli aluksi Tampereen kaupungin pysäköinninvalvontatoimistossa, josta hän siirtyi Finnparkille vuonna 1993. Laineen työnä on ollut rahastaa ja huoltaa pysäköintimittareita. Nyttemmin Finnparkilla on rahastuspuoli ulkoistettu Avarn-turvafirmalle, mutta huolto- ja kunnossapitopuoli on yhä katupysäköinnin tiimivastaavana työskentelevän Laineen vastuulla.

Laine muistaa erinomaisesti 1-2 parkkipaikan ”pikkumittarit”, jotka toimivat mekaanisesti. Ne poistuivat lopullisesti käytöstä viimeistään euromuutoksen myötä 2002.

Niillä maksettaessa asiakas maksoi markan tai useamman ja väänsi mekaanisesti vipua. Punainen puoliympyrän muotoinen kiekko liikahti maksua vastaavan ajan verran ja alkoi hitaasti liikkua takaisin kohti alkuperäistä asentoaan täydelle punaiselle.

Mittareita oli muutamaa erilaista mallia. Yhdessä mallissa pysäköintiajan pituus määräytyi kolikon koon perusteella, ja viisari nousi ylös maksetun summan verran. Mittarin kellolaite vedettiin kerran viikossa rahastuksen yhteydessä.

Ajan myötä tuli myös linnunpöntön muotoisia elektronisia mittareita, jotka rahan saatuaan antoivat digitaaliselle näytölle tiedon, kuinka paljon pysäköintiaikaa oli jäljellä ja alkoivat laskea aikaa alaspäin. Näihin viimeisiin pikkumittareihin täytyi vaihtaa kerran vuodessa patterit.

Pikkumittareista kerättiin rahat kerran viikossa. Tarkoitukseen käytettiin imurin näköistä laitetta, jossa oli säiliö kärryillä, pyörät ja letku. Imurin letkun päässä oli avainsysteemi, joka mittariin yhdistettynä avasi lippaan, ja rahat tippuivat säiliöön.

”Vaikka se imurilta näyttikin, eihän siinä imua ollut, vaan painovoima hoiti rahat säiliöön”, Laine kertoo.

”Maksetaanko tuosta vielä palkkaakin?”, oli toinen ohikulkijan tokaisu, joka jäi Laineelle mieleen.

”Rahakärryllä kun keräsin rahoja, taisivat jotkut mieltää, että olisin itselleni keräämässä”, Laine muistelee.

Rahasäiliöt vietiin kaupungin virastotalolle rahanlaskuhuoneeseen, jossa kolikot laskettiin. Sieltä ne kuljetettiin perjantaisin Suomen pankkiin, joka ei ottanut laskematonta rahaa vastaan.

Korttikoneita alkoi Laineen muistikuvan mukaan tulla vasta 2004 tai 2005. Yksi lyhyeksi jäänyt kokeiluvaihe oli Tampere-kortti, johon sai ladata arvoa.

Vaikka vanhanaikaiset maksumittarit ovat kadonneet, ja suuri osa töistä on siirtynyt tietokoneelle, Laineen tiimi tekee vielä ihan mekaanistakin työtä.

”Asennamme uusia laitteita, eli kun kone tulee tehtaalta, lisäämme niihin kortinlukijat ja lähilukulaitteet, tariffin, tarroituksen ja maskit ” Laine kertoo. Hänen tiiminsä vastuulla on myös laitteiden huolto, kunnossapito ja automaattien rahastuksen ohjaus Tampereen alueella.

Laine on viihtynyt hommissaan, mutta koiran ulkoiluttajille hän antaisi sen neuvon, että eivät käyttäisi koiria sähkökaapeilla tai automaateilla tarpeillaan.

”Kerrankin olin keskellä kaupunkia kontillani koneen huoltohommissa ja roplasin jotain sähkökaapilla. Samaan aikaan tuli rouva toiselle puolelle kaappia pissattamaan koiraansa. Silloin vähän pääsi kirosana. Ei se koiran syy ole vaan ihmisen, ja virtsa ihan oikeasti hapetuttaa koneita.”

Lopuksi Laine paljastaa takavuosikymmeninä antaneensa joskus harvoin armon käydä oikeudesta pysäköijän pyytäessä.

”Kun oli huolto kesken eli koneesta kansi auki, joskus asiakkaat sanoivat olevansa kiireisiä ja pyysivät, voiko tämän kerran kuitenkin pysäköidä. Vanhoista automaateista pystyi ”ostamaan ohi” lipun, joten joskus harvoin annoin lyhyen ilmaislipun, etteivät asiakkaat joutuneet siinä selkäni takana odottamaan”, Laine kertoo.

Kiitosta ei juuri koskaan kuulunut, mutta kerran eräs rouva tuli takaisin automaatille palkkion kanssa.

”Sain paketin meetvurstia.”