Finnparkin hiilijalanjälki

Finnparkilla hiilijalanjäljen laskenta ei alkanut valmiista mallista tai ulkoisesta vaatimuksesta, vaan tarpeesta ymmärtää omaa tekemistä paremmin. Vuosien aikana työ on kulkenut mittaamisesta konkreettisiin muutoksiin ja edelleen jatkuvaksi arjen kehittämiseksi. Vastuullisuuskoordinaattori Minna Solan mukaan kyse ei ole yksittäisistä teoista, vaan kokonaisuudesta, joka rakentuu hitaasti käytännön tekemisen kautta.

Kun kokonaiskuva puuttui, mittaaminen toi suunnan

Ennen hiilijalanjäljen laskennan aloittamista Finnparkilla tehtiin jo paljon sellaisia asioita, joita voisi kuvata järkeväksi arjen toiminnaksi: energiankulutusta seurattiin, jätteitä lajiteltiin ja kiinteistöjä kehitettiin. Työ ei kuitenkaan ollut vielä jäsentynyt yhdeksi kokonaisuudeksi. Tiedettiin, että asioita tehdään, mutta ei tarkasti sitä, mistä vaikutukset syntyvät tai mikä painaa eniten.

Vuonna 2019 tähän haluttiin muutos. Silloin laskettiin ensimmäistä kertaa hiilijalanjälki vuosilta 2018 ja 2019. Se ei ollut pelkkä tekninen harjoitus, vaan tapa saada yhteinen ymmärrys tilanteesta

Olihan meillä tehty asioita jo ennen tätä, mutta vasta laskennan myötä nähtiin kunnolla, mistä kokonaisuus muodostuu.

Samaan aikaan taustalla vaikutti energiatehokkuussopimus, joka ohjasi seuraamaan energiankulutusta tarkemmin. Kun nämä yhdistettiin hiililaskentaan, syntyi pohja, josta kehittämistä oli luontevaa jatkaa. Ensimmäistä kertaa voitiin puhua suoraan numeroista – ja siitä, mitä ne tarkoittavat käytännössä.

Kun laskentatulokset valmistuivat, ne eivät jättäneet paljon tulkinnanvaraa. Suurin osa Finnparkin hiilijalanjäljestä syntyi energiasta, erityisesti kiinteistöjen lämmityksestä ja sähkönkulutuksesta. Mittaaminen teki asiasta konkreettisen tavalla, jota aiemmin ei ollut nähty.

Tässä vaiheessa tekeminen selkeytyi nopeasti. Sen sijaan, että olisi lähdetty tekemään pieniä muutoksia monessa eri paikassa, keskityttiin siihen, missä vaikutus olisi suurin. Se tuntui myös käytännölliseltä: kiinteistöjen energia-asiat olivat jo valmiiksi tuttuja, joten kehitystä voitiin lähteä viemään eteenpäin suoraan arjesta käsin.

Muutos konkretisoitui energiaratkaisuissa

Vuosi 2020 oli tässä kehityksessä merkittävä. Finnpark siirtyi käyttämään uusiutuvaa sähkö- ja lämpöenergiaa, mikä näkyi nopeasti myös päästöissä. Yhtäkkiä abstrakti hiilijalanjälki muuttui asiaksi, johon pystyttiin vaikuttamaan selkeillä päätöksillä.

Ratkaisut eivät kuitenkaan jääneet yhteen muutokseen. Energiavalintoja on tarkasteltu uudelleen vuosien varrella, ja niissä on huomioitu sekä päästöt että käytännön toimivuus. Taustalla on koko ajan ollut ajatus tasapainosta: miten valitaan ratkaisu, joka toimii sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta.

Kun suurimmat muutokset energian tuotantoon oli tehty, työ ei suinkaan loppunut siihen. Päinvastoin, huomio siirtyi seuraavaan vaiheeseen: kulutukseen. Arjessa tämä tarkoittaa monia pieniä asioita. Kiinteistöjen teknisiä järjestelmiä säädetään, kulutusta seurataan ja pyritään löytämään tilanteita, joissa energiaa käytetään turhaan. Kyse ei ole yksittäisestä projektista, vaan jatkuvasta tekemisestä

Vaikka energia olisi vähäpäästöistä, niin ei sitä kannata käyttää enempää kuin on tarve. Kulutus ratkaisee edelleen paljon.

Tämä ajattelu on tuonut hiilijalanjäljen lähemmäs arjen työtä. Se ei ole enää vain luku raportissa, vaan asia, joka näkyy päivittäisissä päätöksissä usein huomaamattakin.

Kun yksi osa pienenee, muut tulevat näkyvämmiksi

Energiaratkaisujen myötä tapahtui myös muutos itse hiilijalanjäljessä. Kun energiaan liittyvät päästöt vähenivät, muut päästölähteet nousivat selvemmin esiin. Yhtäkkiä kokonaisuudessa näkyivät esimerkiksi hankinnat, kuljetukset, työmatkat ja jätehuolto. Nämä eivät ole yhtä suoraviivaisia kuin energiankulutus, eikä niiden mittaaminen ole yhtä yksinkertaista.

Siinä vaiheessa kun energia ei enää ollut se iso hallitseva tekijä, huomattiin, että kokonaisuus on paljon monimutkaisempi.

Tämä on vaikuttanut myös tapaan tehdä työtä. Nyt kehittäminen on enemmän selvittämistä, keskustelua ja vaihtoehtojen punnitsemista. Kaikkea ei voi ratkaista yhdellä päätöksellä, vaan kokonaisuutta rakennetaan pala palalta.

Vaikka suuri osa työstä tapahtuu organisaation sisällä, vaikutukset näkyvät myös asiakkaiden arjessa. Usein ne eivät ole suuria tai näkyviä muutoksia, vaan pieniä helpotuksia ja vaihtoehtoja. Yksi konkreettinen esimerkki on liityntäpysäköinti. Kun auto jätetään parkkiin ja matkaa jatketaan junalla tai bussilla, koko matkanteko muuttuu vähän erilaiseksi. Se ei välttämättä tunnu suurelta muutokselta, mutta kokonaisuudessa sillä on merkitystä.

Me voidaan tarjota sellaisia vaihtoehtoja, että ei tarvitse ajaa koko matkaa. Se helpottaa arkea ja on samalla järkevää.

Samalla tavalla monet muut ratkaisut näkyvät asiakkaille epäsuorasti. Tilat toimivat tasaisemmin, palvelu on sujuvaa ja ratkaisut ovat mietitty niin, että ne palvelevat sekä käyttäjää että ympäristöä

Pysäköinti osana kaupunkimuutoksen kokonaisuutta

Pidemmällä aikavälillä muutokset näkyvät myös kaupunkikuvassa. Finnparkin strategiassa pysäköintiä siirretään yhä enemmän maan alle, mikä vapauttaa maanpäällistä tilaa muuhun käyttöön. Tämä ei ole yksittäinen muutos, vaan pitkä kehityssuunta. Uusia kohteita suunnitellaan eri tavalla kuin aiemmin, ja samalla vanhoja ratkaisuja uudistetaan.

Kun pysäköinti menee maan alle, maan päälle jää tilaa muuhun. Se on osa sitä, miten kaupunki kehittyy.

Asiakkaalle tämä voi näkyä esimerkiksi väljempinä ympäristöinä, selkeämpänä liikenteenä tai yksinkertaisesti miellyttävämpänä kaupunkitilana.

Lopulta ratkaisevat arjen valinnat

Haastattelussa toistuu yksi ajatus moneen kertaan: tärkeintä ei ole yksittäinen suuri teko, vaan jatkuva tekeminen. Finnparkissa pyritään siihen, että jokainen tiimi ja työntekijä voi vaikuttaa omassa työssään. Se voi tarkoittaa ajoreittien suunnittelua, materiaalien valintaa tai ihan yksinkertaisesti sitä, miten oma työpäivä järjestetään.

Kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea. Mutta jokainen voi tehdä jotain, ja siitä se rakentuu.

Tämä ajattelutapa näkyy myös siinä, miten uusia ideoita syntyy. Usein ne nousevat käytännön työstä, eivät valmiista suunnitelmista. Jokainen pieni parannus jää elämään osaksi arkea.

Raportointi kokoaa kokonaisuuden yhteen

Kun tekemistä on kertynyt vuosien varrella paljon, syntyy tarve koota se yhteen. Tätä varten Finnparkissa on otettu käyttöön vapaaehtoinen raportointimalli. Raportointi ei ole irrallinen tehtävä, vaan osa kokonaisuuden ymmärtämistä. Sen avulla nähdään, mitä on tehty, mitä on opittu ja mitä kannattaa tehdä seuraavaksi.

“Kun asiat laitetaan yhteen, ne hahmottuvat eri tavalla. Ja on helpompi kertoa myös muille, mitä oikeasti tehdään,” Sola sanoo. Tämä on tärkeää myös asiakkaille ja kumppaneille, jotka kysyvät yhä tarkemmin toiminnan vaikutuksista ja taustoista.

Kun katsoo Finnparkin kehitystä vuodesta 2019 tähän päivään, kokonaisuus on muuttunut paljon. Silti työ ei ole valmis, eikä sen ajatellakaan olevan. Uusia kohteita rakennetaan, teknologia kehittyy ja toimintaympäristö muuttuu. Tämä tarkoittaa, että myös ratkaisut muuttuvat.

“Ei tätä voi lukita valmiiksi. Täytyy koko ajan katsoa, mihin suuntaan maailma menee, ja mukautua siihen,” Sola toteaa. Lopulta ajatus on kuitenkin pysynyt samana alusta asti. ”Tärkeintä on, ettei pysähdytä. Kun tehdään vähän paremmin koko ajan, sillä on merkitystä.”

Ei haeta täydellisyyttä, vaan edistymistä. Näin hiilijalanjäljen hallinta on muuttunut Finnparkissa yksittäisestä mittauksesta osaksi jokapäiväistä tekemistä: työksi, joka etenee askel kerrallaan.