/ Finnpark sai johtajakseen keskustelevan joukkuepelaajan

Finnpark sai johtajakseen keskustelevan joukkuepelaajan

Finnparkin toimitusjohtajana on toukokuun alusta alkaen toiminut 41-vuotias diplomi-insinööri Antti Marttila. Hän tuli taloon Rakennusyhtiö Hartelasta, jossa toimi aiemmin Tampereen yksikön aluejohtajana.

Marttilalla on ollut jo ennestään hyvä tuntuma uuteen työpaikkaansa. Hän on itse aktiivinen pysäköintihallien käyttäjä, minkä lisäksi Finnpark on tullut tutuksi jo miehen aiemmissa rakennusalan projekteissa. 

”Tiesin Finnparkin hyvin johdetuksi ja kannattavaksi yritykseksi, joka operoi monipuolisesti pysäköintitoimialalla. Toimitusjohtajan työssä minua kiinnostaa mahdollisuus osallistua kaupunkikehitykseen uudesta ja laajasta näkökulmasta. Vaikka yrityksen kotipaikkana on Tampere, palvelemme asiakkaitamme ja heidän tarpeitaan paikallisesti eri puolilla Suomea”, muistuttaa Marttila.

Hämäläistä harkintaa ja eteläkarjalaista vilkkautta

Marttila on hämäläissyntyisten vanhempien jälkeläinen, jonka persoonaan tuo lisämaustetta Etelä-Karjalassa vietetty lapsuus:

”Synnyin vuonna 1976 Lappeenrannassa, jonne vanhemmat olivat muuttaneet aikoinaan isän opiskelun vuoksi. Sieltä on saattanut tarttua luonteeseen tiettyä suulautta ja pienemmän paikkakunnan sosiaalisuutta.”

Täysin lappeenrantalaista ei miehestä kuitenkaan tullut. Hän oli esimerkiksi jo lapsena isänsä tavoin sinnikkäästi Tappara-fani, vaikka saikin siitä hyvästä Saipan kotikaupungissa muutamat lumipesut. Vuonna 1992 perhe palasi Tampereelle, jossa Marttila on sittemmin pääosin asunutkin.

”Tampereelle kotiutumista helpotti vanhempien hämäläistausta, mutta myös kaupungin luonne. Tämä on elinvoimainen ja kehittyvä paikka, jossa on helppo asua ja joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia niin työ- ja perhe-elämään kuin vapaa-aikaankin. Ihmisetkin ovat helposti lähestyttäviä, vaikka luonteissa on myös hämäläistä harkitsevaisuutta – ettei tehdä itsestä suurta numeroa”, naurahtaa Marttila.

 ”Tampereella on kuitenkin aina toteutettu ennakkoluulottomasti uusia, rohkeita ideoita –esimerkkeinä vaikkapa Näsinneula, maan ensimmäinen jäähalli, uusi rantatunneli ja tuleva raitiotie. Samaa henkeä edustaa Finnpark, joka soveltaa ideoitaan kaikkialle Suomeen.”

Kun kotona on vaimo ja kaksi alle kouluikäistä poikaa, pyörii miehen vapaa-aika luonnollisesti paljon perheen ympärillä. Harrastuksiin kuuluu ainakin kalastusta, golfia ja salibandya alunperin lappeenrantalaistaustaisessa Idän Pikajuna -joukkueessa.

 ”Olen myös innokas penkkiurheilija, ja fanitan ehkä vielä Tapparaakin enemmän jalkapallojoukkue Arsenalia. Tämä isältä peritty intohimo rytmittää joskus perhe-elämääkin”, myöntää Marttila. 

Parhaat voimat päätöksentekoon

Marttila uskoo ja toivoo olevansa avoin, suorapuheinen ja helposti lähestyttävä esimies, joka johtaa enemmän keskustelemalla kuin käskyttämällä.

 ”Olen luonteeltani suorapuheinen ja arvostan muissakin avoimuutta ja rehellisyyttä. Finnparkilaiset ovat motivoituneita ammattilaisia, jotka tuntevat varmasti omat roolinsa sekä tekevät töitä vastuullisesti ja tosissaan. Olennaista on luoda ilmapiiri, jossa jokainen pystyy tekemään parhaansa.”

Hän haluaa kannustaa ihmisiä oma-aloitteisuuteen ja luottaa päätöksenteossa aina kussakin asiassa kyvykkäimmän mielipiteeseen.

”Jos vain yksi ihminen päättää, on koko joukkue tasan yhtä viisas kuin tämä yksi ihminen. Siksi päätöksenteossa on parempi luottaa kulloinkin parhaaseen osaamiseen ja toteuttaa sitten yhdessä valittua linjaa. Johtajana kannan toki lopullisen vastuun tehdyistä ratkaisuista”, vakuuttaa Marttila.

”Oma motivaationi syntyy haasteista ja uusien asioiden oppimisesta, joihin monipuolinen ja nopeasti kehittyvä pysäköintiala tarjoaakin paljon mahdollisuuksia. Meillä on kehitteillä todella kiinnostavia valtakunnallisia hankkeita, joihin haemme myös uusia, kestäviä yhteistyösuhteita.”

Palvelukulttuuria asiakkaiden ehdoilla 

Finnparkin tulevat haasteet ja mahdollisuudet liittyvät Marttilan mukaan nopeasti muuttuvaan kilpailuympäristöön ja uuteen palvelukulttuuriin. Jotta yritys voi olla alansa johtava valtakunnallinen kehittäjä, täytyy sen pysyä liikkeessä ja muuttua maailman mukana.

”Emme tiedä millainen kilpailukenttä on muutaman vuoden päästä, mutta varmaa on se, että kisa vaatii asiakaslähtöisyyttä. Asioita tulee lähestyä yhä enemmän asiakkaan kuin tekniikan näkökulmasta, eli on siirryttävä tuoteorientaatiosta palveluorientaatioon. Tätä palvelukulttuuria edustaa esimerkiksi uusi pysäköinnin konsepti, jota alamme jalkauttaa syksystä alkaen asteittain”, kertoo Marttila.

Vaativiin ja vaihteleviin asiakastarpeisiin vastaaminen vaatii, että myös yhteistyöverkostosta löytyy vastaavaa laatua ja monipuolisuutta. Marttila lähettääkin lopuksi terveiset nykyisille ja tuleville kumppaneille kautta maan.

”Uskon strategiseen yhteistyöhön, jossa ei keskitytä vain omaan etuun vaan tuotetaan kokonaishyötyä kaikille osapuolille. Haluamme syventää nykyisiä kumppanuuksia sekä luoda uusia suhteita ja yhteistyömalleja. Avoimuus ja luottamus palvelee parhaiten niin meitä, kumppaneitamme kuin asiakkaitammekin.”